lauantai 20. elokuuta 2016

Anteeksi Anneli

Kuva: Anneli Auerin lapset Ulvilassa ennen tragedian alkua

Kun annoin keväällä haastattelun saksalaiselle Stern Crime -lehdelle, toimittaja Nicolas Büchse kysyi minulta, olenko jo saanut virallisen anteeksipyynnön Suomen valtiolta. En ollut.

En ole saanut anteeksipyyntöä vieläkään.

Ainoastaan yksi poliisin edustaja on kerran sanonut minulle olevansa pahoillaan koko poliisikunnan puolesta siitä, mitä olen joutunut kokemaan. Tämä tapahtui yksityisesti, ei julkisesti. Sanomattakin on selvää, että tämä poliisi ei ollut tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta, ei Erik Salonsaari, ei päätukija Tapio Santaoja eikä kukaan muukaan siitä ydinryhmästä, joka vahingon on aiheuttanut.

Sen sijaan Pauli Kuusiranta kyllä pilkkasi minua julkisesti Suomi Areenan haastattelun jälkeen väittämällä, että Auer puhuu pehmeitä, kun kerroin epäilyistäni siitä, kuka on mieheni murhaaja.

Kuusiranta ei tietenkään tiedä mistä puhuu. Kuusiranta ei ole koskaan tukinut ketään muuta kuin minua. Minuakin hän "tutki"  ainostaan siitä näkökulmasta, että syyllinen on selvä ja nyt nikkaroidaan vain "näyttö" ja haudataan oikeat todisteet. Eräs toinen pitkän uran tehnyt poliisi piti omaa pääepäiltyäni erittäin vankkana vaihtoehtona tutustuttuaan aineistoon, mutta valitettavasti hän ei ole siinä asemassa, että voisi tehdä asialle jotain. Hän ihmetteli, miten pääepäiltyni jäi aikanaan niin vähälle huomiolle.

Myöskään syyttäjälaitokselta ei ole kuulunut anteeksipyyntöä.

Kun USA:ssa vaimonsa murhasta syyttömänä elinkautistuomioon tuomittu Michael Morton vapautui Innocence-projektin avustuksella väärästä tuomiostaan, häntä vastaan kyseenalaisin keinoin toimut syyttäjä Ken Anderson tuomittiin virka-aseman väärinkäytöstä, erotettiin asianajajaliitosta ja myöhemmin hän myös erosi virastaan.

Täällä Suomessa syyttäjä Jarmo Valkama menehtyi alkuvuonna. Kalle Kulmala siirtyi tuomariksi.

Ei ole tietenkään helppoa pyytää anteeksi eikä myöntää virheitä. Miehistä parhaat kuitenkin pystyvät siihen, joten miksipä ei myös Pauli tai Kalle. Sen voisi tehdä esimerkiksi näin:

Pauli Kuusiranta: "Anteeksi, Anneli. Olen tuhonnut elämäsi ja aiheuttanut elinikäiset traumat myös lapsillesi. Olin ajattelematon ja turhamainen. Olisihan minun pitänyt tajuta, että Santaojan jutut olivat pelkkää bluffia. Annoin Santaojan myös rikkoa esitutkintalakia koko ajan. Tyhmä minä. Oli vain niin mukava päästä lehtiin rehvastelemaan juuri ennen eläkkeelle pääsyä. Sillä tosin sinut leimattiin syylliseksi jo kauan ennen oikeudenkäyntiä ja sillä polkaistiin käyntiin tämä katastrofaalinen farssi. Olen pahoillani. Hävettää, että jouduit kokemaan tämän - ja että oikea syyllinen on vieläkin vapaana!"

Kalle Kulmala: "Sori. Jouduin tähän farssiin mukaan Jarmo Valkaman vetämänä. Aluksi vähän hävetti, mutta sitten se juttu vain imaisi mukaansa. Ei syyttäjällä ole oikein vaihtoehtoja. Anteeksi, että moni pitää sinua vieläkin syyllisenä Jarmon ja minun keksimien katteettomien väitteiden perusteella. Ja anteeksi, että loimme myytin alkupään huonosta poliisitutkinnasta. Meidän oli pakko. Alusta asti oli selvää, että todisteet olisi löydetty kotietsinnässä, jos sinä olisit ollut syyllinen. Siksi piti keksiä joka vuosi lisää "näyttöä" siitä, miten huonosti paikat oli tutkittu, vaikka oikeasti kaikki tärkeät jutut tehtiin eikä niillä muilla ollut edes mitään väliä. Ja anteeksi, että olen turhaan pitkittänyt kärsimystäsi tarttumalla jokaiseen oljenkorteen, jolla tätä juttua on saatu pitkitettyä. Ja tosi paljon anteeksi, että minun ja Jarmon takia menetit lapsesi ja lapsesi menettivät onnellisen lapsuutensa. Tuomarin virassa ei onneksi ole pakko puhua enää paskaa. Se oli tosi raskasta."

Jonkinlaista virallista anteeksipyyntöä valtiovallan taholta olisi osoittanut myös selvityksen teettäminen tähän oikeusskandaaliin johtaneista syistä. Tällaista selvitysryhmää ei tietääkseni ole vieläkään perustettu. Ehkäpä se on edessä sitten, kun toinenkin väärä tuomio saadaan purettua.

Ensi kerralla kirjoitan myytinmurtamisesta.

Linkkejä:
- Innocence-projekti Wikipediassa
- Innocence-projektin kotisivut
- Stern Crimen artikkeli Der Anruf suomeksi

Anneli Auer kirjoittaa -blogissa aikaisemmin:
- Tapio Santaoja - Pauli Kuusirannan hämäräperäinen taustamies
Kalle Kulmala - Suomen Christer van der Kwast

17 kommenttia:

  1. Anteeksi Anneli. Olen puolustanut sinua tässä blogissa ja muilla palstoilla, missä sen on voinut tehdä nimettömänä,mutta en ole tehnyt sitä julkisesti, vaikka olisi pitänyt. Olen myös puolustanut sinua keskusteluissa, mutta en ole nostanut asiaa itse esille. Joskus olen vaiennut kokonaan peläten tulevani leimatuksi itsekin. Anteeksi Anneli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toiminut aika lailla samoin, tosin yhden kerran nimellänikin kirjoittaen. Ja olen joskus itsekin aloittanut asiasta keskustelun.

      Ja aina, jos Hesarin uutisissa vähänkään sivutaan Ulvilan murhaa,(tai sitä lsh-syytettä) niin lähetän sinne kommentin. Suurin piirtein kaikki on julkaistukin. Vähän joskus aasinsiltojakin rakentelen, jos vain on edes jokin asiayhteys.

      Siellä on nytkin yksi vänkääjä, (uutisen aihe on Bodom, ei Ulvila) ja minä vänkään vastaan. Kehotin tuota eri mieltä olevaa lukemaan Auerin blogista uusimman kirjoituksen, ja mielellään ne muutkin.

      Kommentointi tuohon uutiseen liittyen on kuitenkin vähäistä ja jo lopuillaan. Éikä ne keskustelut yleensä jatku kuin korkeintaan muutaman päivän ajan.

      Uutta uutista odotellessa, kynä on terävänä..
      ---------------

      Anneli, todella hyvä kirjoitus taas tämäkin!


      Poista
  2. Oletko itse pyytänyt anteeksi niiltä, joita olet syytellyt, ja jotka ovat syytömiksi todettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä pyytänyt anteeksi, jos olen joskus jotain syyttä suotta syytellyt. Olen myös joskus myöntänyt olleeni väärässä.

      Tässä on kuitenkin kyse vähän isommasta asiasta kuin henkilökohtaisesta syyttelystä. Tässä on kyse ihmisen koko elämän tuhoamisesta ja lasteni elämän suistamisesta pois raiteeltaan.

      Poista
  3. Hyvä kohtalonsisar Anneli! Pahoin pelkään, että eri viranomaisilta tahi valtion taholta, joutunet sitä "anteeksipyyntöä" odottamaan vielä pitkään. Sinut on syyttömäksi todettu ja syyttömänä vankilasta olet vapautunut, mutta se seksuaalirikostuomio, joka oli oleellinen osakokonaisuutta Sinun leimaamiseksi ja syyttäjäpuolen "syylliseksi yrittämisessä" Jukan murhaan, olisi vielä saatava purettua ja toivon, että KKO:lla olisi selkärankaa myöntää valituslupa tuomionpurulle ja uuteen käsittelyyn.. Sen Sinä totisesti ansaitset ja objektiivisessa kokoonpanossa! Sitten ja vasta sitten eri viranomaistahoilla ja Suomen valtiolla on mielestäni velvollisuus julkiseen anteeksipyyntöön Sinulle ja lapsillesi, joiden elämä on riistetty tavalla joka hakee vertaistaan.. Sivistysvaltion on käsiteltävä tapauksesi siten ja niin perusteellisesti, ettei "kiveäkään jää kääntämättä"!

    Itse olen puolustanut Sinua lukuisissa kirjoituksissa ja kommenteissa eri medioissa ja kahdessa blogissani, kun olen 100 varmana Sinut syyttömäksi tietänyt ja todennut jo paljon ennen oikeuden päätöksiä. Minun ei ole ollut vaikeaa omalla tahollani puolustaa Sinua ja tunnistaa ne eri elementit ajojahdissasi, jotka olen niinikään itse elämässäni kokenut ja olen jahdattuna elänyt!

    Voimia viimeiseen koitokseesi ja olkoon se menestys Sinulla ja viattomille lapsillesi, jotka ovat joutuneet suorastaan pirullisen viettelyn ja aivopesun uhreiksi!!

    VastaaPoista
  4. http://www.innocenceproject.org/wright-shines-freedom/

    USA:sta lähtöisin oleva Innocence-projekti on kyennyt selvittämään lukuisia tapauksia, joissa syytön ihminen on tuomittu, ja istunut vuosikymmenet vankilassa.

    Meillä oikeuslaitos ei onneksi ole noin järjetön, ja tuomiot kohtuuttomia, mutta yksikin syyttömänä tuomittu on oikeusvaltiolle tappio. Niin kävi Auer / Kukka tapauksessa.

    Anu Suomela

    VastaaPoista
  5. Jos kerran tiedät kuka murhaaja on, niin se on arvokas tieto. Laita nyt ainakin nimi ylös testamenttiin, jotta se tulee ilmi, jos sinua haluavat vahingoittaa! Jätä jonnekkin tietämyksesi. Tää on jo nyt ollut niin iso farssi, että mitä vaan voi vielä tulla jatkofarssiksi. Jaksamista. Kyllä tää on nyt vapautta ja etsi keino nauttia siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääepäiltyni nimi on kyllä tiedossa eikä katoa, vaikka minulle tapahtuisi jotain. En tiedä, onko pääepäiltyni satavarmasti oikea mies, mutta poliisin tutkimasta joukosta kyllä selvästi sopivin monellakin eri tavalla.

      Poista
  6. Hei! Saako kirjaa Murhalesken muistelmat äänikirjana? Jos saa, mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa aikanaan, kun se ilmestyy ja sen voi tilata ainakin netistä. Kirja ei ole vielä ilmestynyt vaan vasta 16.9. Saattaa olla, että äänikirjakin ehtii samaan aikaan.

      Poista
  7. Onnittelut Valtiokonttorin korvauspäätöksestä! Se ei ollut niin suuri kuin toivottiin, mutta hyvä alku kuitenkin. Mikään rahasummahan ei korvaa vääryyksiä joita olet joutunut kokemaan, eikä kukaan varmaan vaihtaisi osia kanssasi mistään hinnasta. Toivon että toinenkin tapaus selviää ja että näistä tehdään oppikirjaesimerkki siitä miten hirvittävällä tavalla asiat voivat mennä pieleen.
    Maarit

    VastaaPoista
  8. Nyt olisi erittäin tärkeätä hakea lisäkorvauksia valheita kiroittaneelta medialta ja poliiseilta jotka julkaisivat kunnianloukkaus syytteitä kirjasarjassaan. Annelille myönnetyt kärsimyskorvaukset ovat ehdottomasti liian pienet.

    VastaaPoista
  9. Anteeksi, Anneli. Anteeksi. Olen sydämeni pohjasta pahoillani koko valtion ja näiden väärin tehneiden ihmisten puolesta. Anteeksipyyntöni osoitan myös herra Kukalle, jonka seri-tuomio on täyttä bluffia ja sontaa.

    Voit luottaa, että täällä Porissa minä ja ystäväni puhumme joka käänteessä syyttömyydestäsi. Yksi ihminen kerrallaan herää miettimään tätä koko keissiä. Tämä herättää myös tervettä kriittisyyttä mediaa kohtaan. Media on isoilla otsikoillaan sinut leimannut ja ihmiset aivopessyt.

    Murhatalossa olleessa asuntoesittelyssäkin huomasin, että siellä oli useampi henkilö toteamassa mittasuhteitten perusteella siellä olleen ulkopuolisen murhaajan. Asiasi ei ole unohtunut ja sinulla on tukijoita ympäri Suomen.

    Pääepäiltysi nimi on myös meillä tiedossa ja pidämme silmät ja korvat auki.

    VastaaPoista
  10. Vähintä mitä voi tehdä on ostaa Annelin kirja ja lukea se, eikä sokeasti luottaa median julkaisemaan informaatioon. Viimeistään sen jälkeen voi kukin tehdä omat johtopäätökset. t. Satu

    VastaaPoista
  11. Komppaan edellistä kirjoittajaa. Kirjassa kun pääsin etenemään tarpeeksi pitkälle rupesin tuntemaan syvää häpeää siitä, että halusin ottaa yhteiskuvan sinun Annelin kanssa Tampereen Suomalaisessa 17.09-16 omistuskirjoituksen yhteydessä. Halusin tulla pyytää sitä anteeksi, koska käytökseni oli erittäin alamaista, kun nyt tietää mitä kaikkea olet joutunut kokemaan.

    Suuni loksahti auki, kun sain tietää että kirjaasi ei ole paljoa korjailtu. Lukeminen ei tökkinyt lainkaan ja piti mielenkiinnon yllä ennätysmäisesti, vaikka luenkin paljon monenmoista kirjallisuutta. Luin kirjan avoimin mielin ja etsin tarkoituksella mahdollisia valheita, joita tuskin löysin lainkaan. Ajattelutapasi oli hyvin loogista ja sopii erinomaisesti syyttömään ihmiseen. Aion myös julistaa syyttömyyttäsi tilanteen salliessa ympäröiville ihmisille. Se on vähintä mitä voin tehdä. Parempaa jatkoa sinulle! P.s. toivon todella, että jatkat kirjojen kirjoittamista, kun olet siinä kerta lahjakas.

    VastaaPoista
  12. Anneli, olen parhaillaan lukemassa kirjaasi. Aiemmin media oli aivopessyt minutkin ja epäilin sinua syylliseksi. Viimeistään nyt kirjaasi lukiessani olen 100% vakuuttunut syyttömyydestäsi. Ja olen äärettömän surullinen ja vihainen puolestasi.
    Olet vahva nainen! Kaikkea hyvää elämääsi, haluan uskoa että paljon parempaa on sinulle vielä edessä!

    VastaaPoista
  13. Luin juuri kirjan..olipa vaikuttava! Huomasin monessa kohtaa pidättäneeni hengitystäni ja kauhulla ajattelin miten olet jaksanut tuon kaiken, kuin pahimmasta painajaisesta joutua kokemaan tuollaista piinaa, voimatta itse juurikaan vaikuttaa syytöksiin eri tahoilta. Toivon elämääsi hyviä asioita.

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti. Kommentit tarkastetaan ennen julkaisua.